sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Estetiikasta: nainen sänkipellolla

Näin kun on syys-lokakuun vaihde ja sadonkorjuun aika lopuillaan, niin tuli mieleeni naistenlehden kuva, jossa nainen ruskealla pellolla tamineissaan. Sen viehätys tuntui olevan osin hämärä ja osin kovin motivoitunut.
Säähän ja tekemiseen sopivat vaatteet saavat elämänkoemuksen soimaan, kun lämpötalous tyoimii hyvin. Päivän eri hetkillä on erilainen lämplrtalous, niin mylös eri ihmisillä, mm sen mukaan ollaanko paikoillaan, viilennytty, rehnitty ja hiottu vai mitä. Mutta Suomessa elämän sujumisen kannalta se on kovin tärkeä taito, samoin vuodenaikojen elämisen taito on tärkeä.
Vaatteet viljapellolla voi tuntua turhanaikaiselta aiheelta, mutta ihmisille itselleen se on osa viihtyvyyttä ja sitä kautta myös toimeentulevuutta. Ja niille, jotka eivät ole lähelläkään mitään peltoa vaan istuvat koulussa tai jossakin tylsässä työssä, kaipuu vapaa-aikaan ja omaan elämään, omiin kivoihin harrastuksiin, näyttäytyy monimutkaisempina hyväntuulisina tai muuyten hyväätekevinä kuvioina ja väreinä, kun sitä johonkin, edes johonkn muuhun kuin koulutyöhön vertaa. Ja silloin luonnon muotojen ja värisävyjewn rikkaus tuo konkreettiseen todellisuuteen tuota samaa rikkautat elämänmahdollisuuksissa, variaatuoissa, tekemisentavoissa ym. Ihan vain saman tekemisen sijasta halutaan edes hiukan vaihtelua ja tilaa omille kiinnostuksenkohteiller.
Tekemisenä maanviljelys on kouriintuntuvam ikiaikainen, hyväätekevä vaikute muulle, etenkin paperinmakuiselle tekemiselle, hyvä vertailukohde ikiaikaisuudessaan ja motivaationsa ymmärrettävyydessä ja sen välttämäätömyydessä.
Ihmiset thätäävät erilokeroon elämässään: yksi pankkineidiksi, toinen käytännön työhön ja kolmas tykkää polkupyöräillä, ja sen mukaan etsuvät elämäntapaansa ja elämäntapahaaveisiinsa sopivia vaatteta, mutta yleensä peruselämän kirjo tekee hyvää kaikille, vaikka poimisi siitä eri asioita enemmän harrastamikseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti