torstai 27. elokuuta 2015

Jaksavaisuus ja kauneus pohjautuvat luonnollisuuteen

Lähes kaikessa tekemisessä on tärkeää tehdä itselle sopivaan tapaan omaan luontaiseenr ytmiinsä eikä liian ajatusohjatusti tai liiaksi toisilta kopioiden, ei edes toisten keksimään tärppeihin satsaten.
Esim. liikkumisessa älä ajatuksin ohjaa liikettäsi kuin olisit robotti tai jonkun - itsesi? - orja, vaan kuuntele tunteitasi, motivaatiotasi liikkua ja lähde liikkeelle sen mukana sen rytmiin ja sen tyylillä. Ajatus arvioi summittain, millaista liikettä tunne haluaa ja tunne määrää tarkan tyylin, rytmin, tekemisentavan, joka vaihtelee ajan mukana.
Syömisessä myös pitäisi kuunnella mielitekojaan, sillä ne kertovat senhetkisestä ravinnontarpeestasi, joka on riippuvainen päivän virikkeistä. Jos saat paljon luonnollisia kivoja virikkeitä, esim. hetkittäin mutta päivän kuluessa monesti, niin et tarvitse ollenkaan niin paljon ravintoa ja se, mitä luulit jonkin ravintoaineen puutteeksi, onkin voinut olla jonkin luonnollisen spontaanin tunteidesi mukaisen tekemisen tarve.
Päivän rytmissä täytyy sekä järjellä ottaa huomioon perustarpeet ja ennakoitavat kuviot että vastaavsti kuin liikkumisessa ja syömisessä, tuossa perusteerveen elämän puitteissa sallia paljon tilaa spontaaniudelle, luonnollisuudelle, tunteidenmukaisuudelle, jotta tekemisentavoista tulee hyviä ja siis jaksavaisuutta, taitoa ja kauneutta tuovia.

Kehon muoto

Ihmisillä on tyypillisesti kullakin oma luonteensa mutta eriluonteisia kavereita, työkavereita ym tuttuja. Kuhunkin luonteeseen kuuluisi sen kanssa parhaiten yhteensopiva kehonmuoto, esim. inspiroituneelle korkeat rinnat ja "ei nyt viitsis näitä rintoja taas" tapaan vakuuttuneesti tuumivalle riippuvat rinnat jotka eivät niin kerää katseita- Mutta kun kevrit ym ovat noita toisia ihmistyyppejä, niin päivän elämäntapoihin, rtymiin, näkökulmaan ja arvoihin sekä sosiaalisuuden näkökulmaan tulee tyylivaikutteita noilta muilta, kun taas omanlaisensa, itselle luonteenomainen, omaa motivaatiota, inspiraatiota, omia arvoja ja omaa puhtia sekä omia tekemisentapoja kuvasteleva kehon muoto lähtee siitä, luulisin, että on mielessä oma arvo, mielipide, tunne, tekemisentapa, oma tyypillinen vire ja on kroppansa kanssa juuri sen myötä eikä päivän muiden vaikutteiden, esim. aikataulujen ja muiden ihmisten tekemisentapojen ja minäkuvien kannalta. Silloin olisi kukin itselle luonteenomaiseen tapaan nätti positiivisten tunteidensa kohdilta tai mitä ominaisuuksia nyt vaaliikaan.