torstai 20. huhtikuuta 2017

Tenhoavammaksi

Jos on jostakin, vaikka telkusta tai naistenlehdistä joitakin tenhoavia ihanteita, että millaiseksi haluaisi elämäänsä kehittää, niin niihin useimpiin on kyllä teitä kehittyä. Vaikkei kirjastosta niin pitäisi, niin kirjastonhoitajalta kysymällä löytää tietynlaisista kiehtovista aiheista opettavia kirjoja: esim. kirjoja henkisestä kasvusta eli miten kehityn onnellisemmaksi, taitavammaksi, menestyvämmäksi ja elän enemmän sovussa maailman kanssa. Tietyt romaanit voivat olla sellaisia teitä, samoin tietyt vieraat kulttuurit ja jotkin musiikkilajit, mistä yleensä kirjastonhoitajat osaavat suoralta kädeltä neuvoa, kun kerrot haaveesi, ja on siinä sitten iso kimpale kohta opittuna.
(Kirjaston on tarkoitus avata uusia maailmoja, tehdä laajempi elämänpiiri käytännössä mahdolliseksi ihan jo yksinäisellekin harrastuneelle. Eikä toistaa samoja opintoja, kun perusasiat osaa jo ja on arkijärkinen, sivistynytkin. Maailmassa on paljon enemmän mahdollisuuksia, jollei jankkaa, vaan jos taitoja puuttuu niin etsii hyvää laatua.)